Muistan asiakkaan, jolle lääkäri oli sanonut, että muistisairaita ei oikeastaan kannata kuntouttaa, koska ei se sairautta pysäytä. Lääkärin argumentti on siltä osin tosi, että kuntoutus ei pysäytä sairautta. Mutta hän ei maininnut, että kuntoutuksella pystymme pitämään liikkumis- ja toimintakykyä yllä mahdollisimman pitkään.
Ennenaikainen sänkyvankeus ei kuulu muistisairauteen, eikä ikääntymiseen.
Kyse on usein tahattomista ennakkoluuloista. Ennakkoluuloista, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle, ammattihenkilöltä toiselle tai muodostuvat aiempien kokemusten pohjalta. Ne ovat usein tiedostamattomia ja ohjaavat toimintaamme, mikäli emme tule niistä tietoisiksi. Tämän vuoksi on tärkeä pysähtyä ja havainnoida omaa sekä työyhteisön toimintaa. Ohjaako ennakkoluulo toimintaamme vai pohjaanko toiminnan avoimelle kohtaamiselle ja todelliselle tiedolle?
Asenne on kuntouttavan työotteen perusta
Aiemmassa blogitekstissä Muistisairaan kuntoutus pintaa syvemmältä. Sivusin kuntouttavaa hoitotyötä ja kerroin kirjottavani siitä lisää myöhemmin. Lähestyn sitä nyt hieman erilaisesta näkökulmasta. Siitä, mitkä ovat kuntouttavan hoitotyön ja ehkä vielä laajemmin ajatellen kuntouttavan työotteen lähtökohdat.
Kuntouttava työote koskettaa koko palveluketjua; palveluohjaasta lääkäreihin, fysioterapeutteihin, hoitajiin yms. Se ei rajaudu vain hoitotyöhön. Koko palveluketju on merkittävässä roolissa siinä, millaisen mielikuvan asiakas saa omasta toimintakyvystään, mahdollisuuksistaan ja kuntoutuksesta. Kuntouttava työote ei ole vain sitä mitä fyysisesti teemme. Se on myös tapamme asennoitua, vuorovaikuttaa, kohdata asiakas ja kehittää omaa työtämme.
Vältä ennakkoluulon muodostamista
Asenteet ja ennakkoluulot joko tukevat tai tukahduttavat kuntoutuksen ja kuntouttavan työotteen toteumisen. Kuvitellaan tilanne, että palvelutaloon on muuttamassa uusi asukas. Tulevan asukkaan diagnooseissa mainitaan muistisairaus ja potilaskertomuksessa on maininta aggressiivisuudesta. Muodostamme tämän pohjalta helposti ennakkoluulon, että uusi asukas on lähtökohtaisesti aggressiivinen ja muistisairaus aiheuttaa tietyt toiminnan rajoitteet. Tämän pohjalta varaudumme asukkaan tuloon. On kuitenkin muistettava, että potilaskertomukset eivät ole henkilö itse. Emme voi esimerkiksi tietää, mikä aiemman aggressiivisen käytöksen taustalla on ollut. Saatavilla olevat esitiedot ovat meille hyödyksi, mutta ne eivät saa ohjata toimintaamme. Toimintavat tulee luoda vasta kohtaamisen ja toimintakyvyn kartoituksen jälkeen.
Ihminen tulee kohdata aina yksilönä, mahdollisimman pienin ennakkoluuloin ja -odotuksin. Näin mahdollistamme toimintakyvyn mukaisen osallisuuden ja tuemme oman näköisen arjen toteutumista. Lisäksi usein kevennämme myös omaa työtämme, kun yhteistyö sujuu mutkattomammin.
Aktivoiva vai passivoiva vuorovaikutus?
Kuntouttavan työotteen näkökulmasta voimme vuorovaikuttaa joko aktivoivasti tai passivoivasti. Kun käytämme esimerkiksi termiä syötetty, viestii se avun kohteen olevan passiivinen. Kun käytämme termiä, avustettu ruokailussa, viestii tämä avustettavan osallisuutta ja aktiivista toimijuutta. Käytettyjen termien lisäksi on tärkeä kuvailla, miten on ohjattu tai avustettu. Voimme vuorovaikutuksella luoda joko passivoivia ennakkoluuloja tai aktivoivia asenteita. Parhaimmillaan avustuksesta ja ohjauksesta voidaan sopiaa työyhteisön kesken ja luoda yhtenäiset toimintamallit. Kun toimimme yhtenäisesti, tuo se turvallisuuden tunnetta, rutiinia ja aktivoi avustettavaa osallistumaan.
Kuntouttavan työotteen pohja luodaan asenteilla. Alun esimerkin lääkäri, joka ei uskonut kuntoutuksen vaikuttavuuteen, tuskin teki tätä tahallaan. Hänellä oli todennäköisesti käytössään vanhentunut tieto ja ennakoluulo, johon hän pohjasi toimintansa. Mielestäni on aina tärkeä miettiä: Haluammeko mahdollistaa vai ajattelemmeko, ettei kuitenkaan kannata? Tämä koskee koko palveluketjua.
Valitaan mahdollistaa.
