Olen ilokseni saanut vieraskynätekstin kokeneelta ja työuransa ikääntyvien parissa tehneeltä Paula Liukselta. Tämä on tekstin kakkososa, joten kurkkaa myös jutun ensimmäinen osa tästä. Paula on vanhustyön erikoisammattitutkinnon suorittanut kuntohoitaja ja hän avaa meille näkökulmaa ergonomiasta ja siitä, kuinka se on avain aktiivituuteen. Teksti sisältää paljon käytännön vinkkejä, jotka voit napata mukaan omaan työkalupakkiisi.
Asenne ergonomian työvälineenä
Muistisairaiden ja muiden ikäihmisten parissa työskentelevän henkilökunnan tärkein työväline on oma asenne. Pahimmassa tapauksessa voimme selviytyä työpäivästä kohtaamatta aidosti ainuttakaan ihmistä. Voimme omalla käytöksellämme pilata muistisairaan ihmisen päivän, tai voimme hyödyntää ja lisätä hänen voimavarojaan ja antaa hänelle mahdollisuuden olla osallistuva.
Sanat kertovat paljon asenteestamme. Esimerkiksi usein käytettävät ilmaisut syöttäminen ja ulos vieminen eivät viesti avustettavaa arvostavasta asenteesta. Kyse on yksinkertaisista ja yleisinhimillisistä asioista – arkijärjen käyttämisestä!
Jos menemme huoneeseen koputtamatta, räväytämme valot päälle, vedämme peiton syrjään ja avustamme hänet ”pakettina” vuoteen laidalle istumaan, muistisairaan ihmisen päivä alkaa varmasti huonosti. Koputus, tervehtiminen etunimellä ja vaikkapa pienen valon laittaminen aloittavat päivän aivan eri tavalla. Vielä kun maltamme hetkeksi istua alas ja kerromme, mitä on tarkoitus tehdä, annamme muistisairaalle ihmiselle kokemuksen tasavertaisuudesta. Tämän onnistuminen vaatii koko henkilökunnan sitoutumista, sillä jos työskentely ei ole yhtenevää, se ei johda mihinkään.
Arjen teot edistävät aktiivisuutta
Voimme vaikuttaa teoillamme myös ihmisen kehonkuvan hahmottamiseen. Muistisairas ihminen tuntee kehonsa vieraaksi ja oudoksi, koska hän ei saa ärkykkeitä lihaksista ja nivelistä. Tämä vaikeuttaa liikkumista, pukeutumista, peseytymistä ja ruokailua. Voimme aamuisin parantaa kehonkuvaa vuoteessa sivelemällä, ”leipomalla” ja ”ravistelemalla” raajat. Näillä keinoilla voimme mahdollistaa aktiivisemman osallistumisen, eikä se vie meiltä paljoakaan aikaa. Kehonkuvaa voidaan parantaa myös päivittäisten toimintojen yhteydessä, esimerkiksi pukeutumisessa on tärkeä muistaa nimetä aina kehon osa. Ryhtiliike, pallo, peili ja käsivoide ovat erittäin mieluisia ja edullisia apuja kehonkuvan hahmottamisen parantamiseen ja jäykkyyden lieventämiseen. Kun avustaja tiedostaa kehonhallinnan tärkeyden oman kehonsa kautta, voidaan muistisairaan ihmisen kehonkuvaa selkeyttää ja aktivoida.
Oikeilla asennoilla ja asentohoidolla on suuri merkitys myös muihin päivittäisiin toimintoihin, kuten ruokailuun ja nukkumiseen. Mikäli ruokailun on jostain syystä aivan pakko tapahtua vuoteessa, tuetaan avustettava hyvään istuma-asentoon. Avustetaan hänet ensiksi tarpeeksi ylös vuoteessa, jotta vuoteen taitekohta on lonkkanivelen kohdalla. Nostetaan vuoteen pääty istuma-asentoon, otetaan tyyny pois niskan takaa ja siirretään se selän taakse. Näin nieleminen onnistuu paremmin.
Paras ruokailuasento saavutetaan, kun avustettava tuetaan kahden tyynyn avulla istumaan ns. ”kiven päälle”, ja kolmas tyyny laitetaan jalkapohjien ja vuoteen päädyn väliin. Vuoteen korkeutta säädellään sen mukaan, seisooko vai istuuko avustaja. Tärkeintä on, että avustaja on samalla tasolla avustettavan kanssa. Ruokailun jälkeen vuoteen pääty jätetään hetkeksi kohoasentoon, eikä lasketa heti alas (aspiraatio). Tuolissa istuessa on puolestaan aina varmistettava, että jalat ovat lattialla tai jalkalaudoilla, eivätkä roiku ilmassa. Enää ei puhuta syöttämisestä vaan ruokailussa avustamisesta.
Meidän tulee aina hyödyntää avustettavan vähäinenkin toimintakyky, siitä on apua molemmille. On tärkeää kehottaa avustettavaa tekemään ensin itse ja lisäämään avustusta tarvittaessa asteittain. Kaikessa avustamisessa noudatetaan luonnollisia liikemalleja, jolloin avustettavan omat voimavarat saadaan parhaiten käyttöön.
Avustamisessa on keskeistä luonnollisten liikemallien kautta tukea, ei tehdä puolesta.
Muistisairaalla ihmisellä sanallisten ohjeiden ymmärtäminen ja puheen tuottaminen vaikeutuvat, jolloin sanallisten ohjeiden käyttö ei aina onnistu. MMSE- testilomakkeen kohtien 14-19 vastaukset/pisteet antavat tästä viitteitä. Tällöin on tärkeää ensin näyttää liike ja tehdä sen jälkeen avustettavan kanssa yhdessä. Kognitiivisten valmiuksien heikentyessä muistisairas ihminen aistii kosketuksen kautta myös avustajan tunnetiloja.
Oman kehon hallinta on avustustilanteissa kaiken perusta, jotta pääsisimme mahdollisimman pienellä omalla voimalla maksimaaliseen lopputulokseen, vaatii se hyvää kehonhallintaa. Myös hengityksellä on suuri merkitys kehon kokonaishallinnassa. Sisäänhengityksen aikana napa vedetään sisään ja ylös, ja työ tehdään uloshengityksen aikana. Syvät vatsalihakset tukevat rankaa ja uloshengitys auttaa lihastyötä ponnistusvaiheessa. Riskit avustustilanteesa ovat suuret sekä avustajalle että avustettavalle, jos tukipinta on liukas tai nihkeä. Hyvien työkenkien osuutta ei voi myöskään koskaan korostaa liikaa.
Poisopittavaa on paljon, mutta tärkeintä on muistaa asenteen merkitys!
Teksti: Paula Lius, Kuntohoitaja/VEAT
Kirjallisuutta
Fagerström V. Asukkaan ergonomisen avustamisen kehittäminen hoitotyössä – monitasoinen kontroloitu interventiotutkimus vanhustenhuollossa. Annales Universitatis Turkuensis C 360. Turku: Painosalama Oy, 2013.
Hellsten K. Työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus vanhustenhoidossa – seurantatutkimus ergonomisen kehittämistyön tuloksista. Annales Universitatis Turkuensis C 391. Turku: Painosalama Oy, 2014.