Meillä on maailman paras terveydenhuolto, mutta silti paljon elossa olevia kuolleita.
Media on viime ajat kuohunnut sekä vanhustenhoidon tilasta että hoitoalan haasteista. Katse kiinnittyy ajankohtaisiin ja tärkeisiin asioihin. Ratkaisukeskeisyys on jäänyt kuitenkin kapea-alaiseksi. Tuijotamme seurauksia, emme asioiden juurisyitä. Olen kaivannut valtamedian keskusteluun mukaan huomattavasti enemmän muun muassa kuntoutuksen näkökulmaa. Mitä jos hoitajamitoituksen sijaan/lisäksi lisäisimmekin kuntoutustyöntekijämitoitusta? Mitä tämä tarkoittaisi hoidon laadun, iäkkään elämänlaadun ja hoitohenkilökunnan työkuormittavuuden osalta? Mitkä olisivat taloudelliset vaikutukset?
Korotetettu hoitajamitoitus ei takaa hoidon parempaa laatua.
Muistisairaita ei rinnasteta muihin vaikeavammaisiin eivätkä he käytännössä juurikaan saan lääkinnällistä kuntoutusta. Etenevä muistisairaus kuitenkin vaikuttaa ihmisen toimintakykyisyyteen vähintäänkin yhtä paljon kuin moni muu toimintakykyä heikentävä sairaus, joihin lääkinnällistä kuntoutusta myönnetään. Lisäksi muistisairaat hyötyvät kuntoutuksesta: se tutkitusti pitää yllä heidän toimintakykyään ja hidastaa sairauden tuomia liikkumiskyvyn haasteita. (1) Mitä tarkoittaisi taloudellisesta ja elämänlaadullisesta näkökulmasta, jos muistisairautta sairastavat saisivat lääkinnällistä kuntoutusta?
Ratkaisut ovat jo olemassa
Suomessa tehdään vuosittain lukuisia hyviä hankkeita, joista poikii toimivia toimintamalleja – ratkaisuja kohtaamiimme haasteisiin. Meillä on myös todella hyviä yksittäisiä toimijoita, joilla homma toimii. Ongelma hankkeissa, ja eri toimijoiden malleissa, on skaalautumattomuus. Toimintamallit jäävät paikallisiksi ja valtakunnallista hyötyä ei saavuteta. Toimintamallit vaihtelevat laajasti eri toimijoiden ja sektoreiden välillä. Meidän tulisi löytää ratkaisu toimintamallien yhteinäistämiselle. Valita tie jota kulkea. Pyörää ei kannata, eikä tarvitse, keksiä joka paikassa uudestaan. Tämä vie aikaa, rahaa ja hidastaa asioiden kehittymistä. Kaikki tämä on pois ikääntyneiden elämänlaadusta ja yhteiskunnan kassasta.
Ratkaisuja on jo olemassa – meidän tulee yhtenäistää toimintamalleja ja juurruttaa ne käytäntöön.
Käytän esimerkkinä muistisairaiden oikea-aikaista kuntoutusta. Asiakkaan saadessa muistisairaus diagnoosin, hän useimmissa paikoissa tapaa muistihoitajan ja lääkärin, mutta ei fysioterapeuttia. Fysioterapia aloitetaan usein vasta, kun liikkumisessa alkaa näkyä selkeitä haasteita eli aivan liian myöhään! Fysioterapeutin käynti tulisi olla hetimmiten diagnoosin saamisen jälkeen. Fysioterapeutti voi tehdä tarvittavat kartoitukset ja kertoa liikunnan sekä kuntoutuksen hyödyistä ja ohjata sekä neuvoa asiakasta ja omaisia. Kuntoutuja pääsisi heti myös liikkumis- ja toimintakykyä edistävien palveluiden piiriin. Hän saisi tarvitsemansa kuntoutuksen alusta saakka ja kuntoutusta voitaisiin mukauttaa sairauden edetessä. Ja vielä; jos he olisivat oikeutettuja yhteiskunnan tukemaan kuntoutukseen!
Muistisairaus ei ole vain muistin sairaus – se vaikuttaa ihmisen koko kehoon.
Ajattelutapamme tulee muuttua
Kirjoitin aiemmissa blogikirjoituksissani asenteista ja ennakkoluuloista. Jos emme muuta asennoitumistamme, emme pysty ratkaisemaan hoiva-alan haasteita. Ulla Eloniemi-Sulkava kirjoitti osuvasti Amia Muistikeskuksen blogissa siitä,kuinka Suomen iäkkäiden hoito ei pohjaa parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon. Maailmalla on laajalti käytössä tutkittuun tietoon perustuva ihmiskeskeisyyden malli. Siinä on kyse työorientaatiosta, jossa ihmisyys on keskiössä. Työtä ei ohjaa työsuoritteet, vaan se, mikä on keskeistä iäkkään elämänlaadun ja työntekijän hyvinvoinnin kannalta.
Hoivan piirissä olevien iäkkäiden kuntoutuksessa on kyse lopulta pienistä teoista. Siitä, miten aktivoimme asukasta aamulla sängystä ylös. Siitä, miten herätämme hänen kehonhahmotuksensa ja turvallisuuden tunteensa sekä osallistamme hänet arjen toimintaan. Siitä, miten kohtaamme hänet. Siitä, miten löydämme jokaisen iäkkäänkin supervoiman ja annamme hänen loistaa. Kyse on ihmisyyden kunnioittamisesta, pienistä arjen teoista, jotka tulee juurruttaa ja automatisoida. Tähän ei tarvita enempää aikaa tai resursseja kun passivoivalla tavalla hoitamiseen tai ohjaamiseen. Tähän tarvitaan yhteen hiileen puhaltava, osaava työyhteisö, joiden työtä arvostetaan ja ymmärretään.
Passiivisuus tuottaa eläviä kuolleita. Tämä on rajusti ihmisarvoa alentavaa ja kallista yhteiskunnalle.
Alta löydät helposti lähestyttävän Suomen kielisen tutkimuksen, josta voit lukea lisää muistisairaiden liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta.
- Pitkälä, K. Savikko, N., Pöysti M., Laakkonen M-L., Kautiainen H., Strandberg T. & Tilvis R. 2013. Muistisairaiden liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Satunnaistettu vertailututkimus. Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksia.
